Radikaalin joulukalenterin 1. luukku

”Mitkä olis hyviä baby stepsejä itsensä hyväksymiseen juuri tällaisena?” 

Tämä kysymys muodossa tai toisessa esitetään minulle aika usein. Jos haluaa ruveta olemaan itseään kohtaan hyväksyvämpi, mistä lähteä liikkeelle? 
Minulle on myös tuttua se tietty negatiivinen kierre, mitä tulee itsensä vihaamiseen: olen vastenmielisen näköinen –> ää, miksi minun pitää ajatella, että olen vastenmielisen näköinen –> ää olen sekä vastenmielinen että tyhmä. Tyhmä tyhmä tyhmä. 

Olisipa tuo esimerkki edes kärjistetty. Se ei valitettavasti ole. Tuollaisenaan se on jokapäiväinen päänsisäinen dialogi. Se joko jää siihen, että sekä ajattelemme että uskomme ajatustamme siitä, miten rumia, huonoja, kelvottomia, vastenmielisiä tai vastenmielisen näköisiä olemme tai sitten, jos on jo jotain aavistusta siitä, että tämä ei ehkä olekaan totta, ajatuksen syntymisen jälkeen tunnemme siitä syyllisyyttä. Se on jo metatason itsensä vihaamista. 
Tämä itsen vihaaminen on rutiini, mihin olemme niin ehdollistuneita, että kuvittelemme sen olevan ”tavallista”. Sen ei tarvitse olla tavallista eikä se kuulu mitenkään luonnollisena osana inhimillisyyttämme. Emme me synny vihaten itseämme, me opimme siihen. 

Kysymys siis kuuluu: miten oppia pois itsensä vihaamisesta?

Miten oppia rakastamaan itseään sellaisena, kuin olemme nyt, eikä niin, että sitten kun olemme sitä ja tätä, sitten voimme rakastaa itseämme? Ja ollaan nyt aivan ällöttävän suorapuheisia: useimpien mielessä, se menee ”sitten kun olen tarpeeksi laiha”. Tai toki, nyt kun sekään ei ole enää niin sosiaalisesti hyväksyttävää, vedotaan terveyteen. ”Sitten kun olen tarpeeksi hyvässä kunnossa”. Eli laiha. Hoikka. Laihempi kuin nyt. Kauniimpi kuin nyt. 

Vastaus ei ole vaan ehkä ole se, mitä toivot, eikä erityisen helppo. Se on kaksiosainen:

Ensimmäinen osa: itse kysymys on huono. Itsensä rakastaminen on huono tavoite. En tunne yhtäkään ihmistä, joka ehdottomasti rakastaa itseään 24/7 ja jokaikistä kohtaa omasta kehostaan tai jokaista luonteenpiirrettään. En myöskään näe mitään syytä sille, miksi sellaista kannattaisi tavoitellakaan. On täysin inhimillistä hyvinkin vaihtelevasti suhtautua itseen, omaan luonteeseen ja kehoon, riippuen päivästä, hetkestä ja tunnelmasta. Lisäksi harva tunne on täysin eristetty ja muuttumaton. Meidän tunteemme, se miten suhtaudumme omaan kehoomme, on yhtä ristiriitaista kuin se, miten suhtaudumme maailmaan. On siis luonnollista suhtautua sekä positiivisesti että negatiivisesti, ihan yhtäaikaa, samaan asiaan. Ristiriidat kuuluvat inhmillisyyteen. 

Lisäksi on äärimmäisen tärkeää pitää mielessä: sillä ei ole väliä, miten paljon tai vähän rakastat itse itseäsi tai miten kauniina pidät itseäsi. Sinulle kuuluvat myös samat ihmisoikeudet kuin ihmisille, jotka ovat laihoja, terveitä, cissukupuolisiä, valkoisia ja  vammattomia eli kehonormien sisäpuolella. Ihmisoikeutemme eivät ole ehdollisia: sitten kun olen laiha ja terve, sitten voin vaatia ihmisarvoista kohtelua. Mutta uudeksi tavoitteeksi ei myöskään voida vaihtaa: sitten kun olen oppinut ehdoitta rakastamaan itseäni/sitten kun pidän itseäni kauniina/sitten kun olen oppinut hyväksymään itseäni, sitten voin vaatia ihmisarvoista kohtelua. Meillä on nämä ihmisoikeudet nyt jo ja meillä on oikeus vaatia sen mukaista kohtelua nyt ja aina. 

Olette varmasti kuulleet, mikä on hyvän tavoitteen määritelmä? Jos se on uusi juttu teille, ta-tá: Hyvä tavoite on saavutettavissa oleva tavoite. Suosittelen vaihtamaan tavoitetta vähän paremmaksi, tässä lemppariehdotukseni Saara Särmältä:

Riittää, ettei enää aktiivisesti vihaa itseään.

 Lisäksi suosittelen pitämään mielessä seuraavan: on hyvä pyrkiä pois ajatuksesta, että kunhan ensin X, sitten Y, esimerkiksi ”kunhan ensin opin rakastamaan itseäni, sitten voin elää sellaista elämää kuin haluan”. Yksi itsensä vihaamisen ongelmista on se, että aivan liian moni käyttää sitä, yleensä tiedostamatta, syynä olla tekemättä asioita, joista nauttii. Se, miten koemme ulkonäkömme, määrittelee liikaa sitä, mitä teemme. Tämä ei ole kuitenkaan omaa syytämme, vaan opimme siihen ulkoa myös. Minä uskoin vielä vuoteen 2009, ettei minulla ole oikeutta itkeä, koska kuulin teininä kerrottavan, että lihavat ihmiset ovat rumia itkiessään. 

Toinen osa: tavoitteeseen pääseminen ei vaan tapahdu hetkessä. Mieti seuraavaa: 

Sinä, joka luet tätä, olet todennäköisesti oppinut jo teininä, joskus valitettavasti aiemminkin, että on sallitumpaa puhua itsestään vähättelevään sävyyn kuin kehua itseään. ”Omakehu haisee”. Ei olisi haissut, mutta uskoit niin silti. Olet ehkä lähipiirisi esimerkkien kautta, todennäköisesti äidiltäsi tai muulta sellaiselta, ketä olet ihaillut ja pitänyt tuolloin erehtymättömänä, oppinut, että on normaalia mennä peilin eteen haukkumaan itseään. Näytän kamalalta, minun pitäisi laihduttaa, kauheeta miten paljon ryppyjä, tää vaate ei yhtään hoikenna, näytän tässä läskiltä, mun pitäis mennä kyllä salille ja niin edelleen. 
Tai sitten se ei ole pelkästään esimerkin kautta, vaan sinulla on kokemusta siitä, että sinun ulkonäköäsi on suoraan kommentoitu, ehkä jopa on puututtu syömiseen (”oletko nyt aivan varma, että haluat ottaa vielä toisen palan kakkua?”) ja liikkumiseen. Tai pahimmassa tapauksessa molemmat. 

Joka tapauksessa olet varmasti tähän hetkeen mennessä, todennäköisesti suurimman osan tähänastisesta elämästäsi, harjoittanut tätä aktiivista itsesi vähättelemistä. Joko ääneen tai sitten vain mielessäsi, tai molempia. Ei sellaisesta opi pois päivässä, eikä viikossa eikä kuukaudessakaan. Älä siis aseta mahdottomia tavoitteita sen suhteen, miten nopeasti sinun pitäisi päästä pois tästä ansasta. 

On hidasta ja työlästä oppia pois itsensä vihaamisesta. Vaatii tosi paljon voimavaroja ja tietoista tekemistä opettaa omia lihaksiaan pois rutiineista, jotka tähän asti ovat tapahtuneet itsestään, kahta kertaa niitä miettimättä. Se on väsyttävää hommaa eikä tuloksia näy heti, joten se on myös tosi turhauttavaa, varsinkin kun suurimmaksi osaksi lähes kaikki, mitä näemme joka päivä mainoksissa, televisiossa, internetissä, somessa, edelleen puhuu sitä vastaan. 

TL;DR

  1. Vaihda tavoitetta: älä pyri siihen, että rakastat itseäsi 24/7, vaan muista Saara Särmän nerokas idea: pyri siihen, ettet enää aktiivisesti vihaa itseäsi. Se on aivan hyvä alku.
  2. Yritä pitää mielessä, että olet suurimman osan elämästäsi vähätellyt itseäsi, joten tämä käyttäytymismalli on jo lihasmuistissasi. Vie paljon aikaa oppia pois siitä. 

Tulen joulukalenterin aikana jakaamaan omat lemppariharjoitukseni, siis ihan konkreettisia juttuja, millä voi oppia pikkuhiljaa pois itsensä vihaamisesta! Jos on jotain kysymyksiä liittyen tähän tai erityisiä toiveita, kerro se ihmeessä kommenteissa!

Joulukalenterin 1.luukun Seuraa somessa! -vinkki:

View this post on Instagram

Positive body image is not about loving or liking the reflection you see in the mirror. It's about taking a functional view of the body – focusing on what it can do for you, the skills it can do and learn. It's an attitude toward the whole body not just as a surface aesthetic. . . Those with positive body image actually spend less time ruminating on their body's surface appearance, and more time in appreciation and accepting the changing nature of emotional and mental experiences relating to embodiment – without needing to love it 100% of the time. . . The goal of 'Loving your body' may be a very unrealistic and even dismissing experience, especially if you have received feedback on multiple levels that your body is somehow problematic. Your relationship with your body may be distant, distressing, apathetic, resentful. There is likely a lot of healing and repairing to do, which takes time, resources and energy to move through. . . If you're at the beginning stages of considering that maybe your body isn't the issue – just notice the battle going on, the fighting between you and your body without judgement, and ask yourself, 'what might it be like to even consider calling a truce with my body? What would that look like? How might I feel? What might I do with those emotions I so easily placed upon my body? How might I work with those?' . . #psychology #healthateverysize #bodyimage #trauma #intuitiveeating #therapy #mentalhealth #mentalillness #edrecovery #morethanmybody #counselling #dietculture #health #feminism #selfcare #bodypositivity #bopo

A post shared by Ashlee Bennett – Melb AUS (@bodyimage_therapist) on

3 kommenttia artikkeliin ”Radikaalin joulukalenterin 1. luukku

  1. Mun yks keino on pitää kehupäiväkirjaa. Joka päivä kirjottaa vihkoon yks kehu. Jos jää välistä ni sitte niin monta kehua ku päiviä jäi välistä. Eikä haittaa jos kehut toistaa itteään. On ruennu tuottaan tulosta puolen vuoden jälkeen.

    Liked by 1 henkilö

    • Hei, tää on hyvä!
      Voin kuvitella, että tää on alkuun vaikeaa, mut varmasti tää helpottaa ajan myötä! Ja siis veikkaanko oikein, että ajan myötä on vähän helpompaa sekä ”keksiä” niitä kehuja, että uskoa niihin?
      Tosi hieno idea.
      Jos sallit, voisin julkaista tämän myöhemmin joulukalenterin aikana? Useampien pitäisi tietää, että tämmöinenkin idea on olemassa! ❤️💜💙💚

      Tykkää

      • Joo, on se helpompaa ajan myötä keksiäki niitä kehuja. Ja saa julkaista täälläkin idean. Jos haluat, ni voin laittaa sulle kuvan mun päiväkirjasta instassa viestissä.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.