Radikaali joulukalenteri!

Joulu on ihan just täällä.

Joulun myötä, kuten joka helvetin vuosi, saa normaalia enemmän kuulla kaikenlaista typerää puhetta liittyen painoon, syömiseen ja itsensä rakastamiseen. Ensin lehdet, televisio ja yleensäkin maailma täyttyy mitä ihanimpien jouluherkkujen tekemisestä, ostamisesta ja syömisestä, ja sen jälkeen alkaa jumalaton syyllistäminen ja lukemattomien laihduttamisvinkkien jakaminen.

Joulu ei muutenkaan ole maailman helpointa aikaa. Syistä, joita ei kyllin kyseenalaisteta, ihmiset menevät joulu toisensa perään viettämään aikaa ihmisten luokse, joiden seura on pahimmillaan vahingollista, vähintään stressaavaa. Perhejoulu ei olekaan se idyllinen yhdessäolo suoraan postikortista, vaan tilanne, jossa moni joutuu ”hyväntahtoisen” (joskus ei sitäkään) hyökkäyksen kohteeksi: tulee ulkonäkökommentointia, ihmissuhde- ja lisääntymisuteluita, väärinsukupuolittamista ja niin edelleen.

En ole aivan varma, johtuuko se suoraan joulusta vai mistä, mutta nyt ainakin minun lähipiirissäni on tavallista enemmän myös juteltu painosta, kehonkuvasta ja itsestä huolehtimisesta. Koska, ainakin mitä sosiaaliseen mediaan tulee, olen kuratoinut feedini niin turvalliseksi kuin pystyn, on silmiini osuva keskustelu rakentavaa ja eteenpäin pyrkivää. Kuitenkin kysymykset, joita näen, kertovat siitä, että ihmisillä on paljon kysymyksiä siitä, mitä kehopositiivisuus, lihavuusaktivismi ja kehorauha yleensäkin tarkoittavat. Lisäksi bongasin eräästä keskustelusta erinomaisen kysymyksen: voiko laihduttaminen koskaan olla feminististä? Minun mielestäni ei, mutta pelkkä yksitavuinen vastaus on tuskin riittävä, ja haluaisin tätäkin pohtia pidemmin.

Huomasin myös selkeästi seuraavan: vaikka kehopositiivisuusliike ei ole Suomessa erityisen vanha, siitä silti liikkuu nyt jo paljon vääristynyttä ja sitä kautta jopa osin vahingollistakin tietoa. Pelkästään sana ”positiivisuus” saa minunkin hälytyskelloni soimaan.

Tiedättekö, olen nytkin sairauslomalla pahan unettomuuden ja jatkuvien päänsärkyjen vuoksi ja ramppaan harva se päivä neuvolassa, labrakokeissa ja erikoispoliklinikoiden vastaanotoilla, silti ymmärrän, etten ole koskaan voinut henkisesti niin hyvin kuin juuri nyt. Minulla on taipumusta analysointiin, joten olen viime kuukausina pohtinut aktiivisesti sitä, miten olen päässyt tähän pisteeseen.
Olen sallinut itseni olla ylpeä siitä työstä, minkä olen tehnyt oman hyvinvointini eteen. Olen nimennyt ne ihmiset ja tahot, jotka ovat auttaneet minua, sekä lopullisesti jättänyt taakseni monet sellaiset, joiden olemassaolo elämässäni on tuhoisaa. Ja tästä huolimatta tiedän, että minulla on paljon työtä vielä tehtävänä itseni kanssa.

Näistä asioista olen avautunut omalle ystäväpiirilleni Facebookissa, mutta myös julkisesti Instagramissa. Ja sen palautteen perusteella, minkä olen saanut, ymmärrän olevan tilausta sille, että ne meistä, jotka pystyvät ja jaksavat, kerromme avoimemmin niistä työkaluista, mitä meillä on ollut tai on edelleen käytössämme.
Minun kohdallani esimerkiksi voin jakaa enemmänkin ajatuksia ja kokemuksia siitä, miten olen itse aikoinaan päässyt masennuksesta yli, mitä tarkoittaa traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) kanssa eläminen, miten parhaiten pidän syömishäiriöoireilun kurissa, mitä tarkoittaa se, että on ”itselleen armollinen”, miten lihavuusaktivismi on auttanut minua oman kehoni kanssa elämisessä ja niin edelleen.
Samaan aikaan olen kivuliaan tietoinen siitä, että edelleen painopiste tässä kaikessa on yksilöllä itsellään, vaikka esimerkiksi kun kysymys on kehoaktivismista, vastuu pitäisi olla yhteiskunnalla.
Raaka esimerkki tästä on se, että ”liika”lihavuus ei ole mikään kansallinen hätätila tai maailmanlaajuinen epidemia, vaan lihavuusfobia ja sen myötä lihavien ihmisten järjestelmällinen syrjiminen ja esimerkiksi laiminlyöminen taas on yhteiskunnan ongelma. Ja täysin ratkaistavissa.

Yleensäkin yksilöiden syyllistäminen ja vastuuttaminen on pöyristyttävää ottaen huomioon, että esimerkiksi lihavien kohdalla läskifobian aiheuttamat vahingot ovat seurausta nimenomaan yhteiskunnan rakenteissa olevista ongelmista. Samalla tavalla syyllistetään yksilöitä kun puhutaan naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä: sen sijaan, että julkisesti pidetään puheenvuoroja siitä, miten naiset voisivat parhaiten ”suojella itseään” tai pukeutumisellaan ennaltaehkäistä raiskatuksi joutumista (for real), voitaisiin yhteiskunnan voimavaroja ja julkisen keskustelun kärki kohdentaa siihen, miten opettaa seksuaalista häirintää eniten harjoittaville ihmisille (cismiehille), mitä tarkoittaa suostumus ja miksi ei on aina ei. Ja tämän voisi aloittaa jo varhaiskasvatuksessa (ja mielellään jo kotona!) opettamalle pienillekin lapsille, että ei on ei, eikä edes leikkimielessä kutittaminen saa jatkua, kun lapsi ilmaisee selvästi, ettei enää halua itseään koskettavan.

Kuitenkin on asioita, missä voimme oppia itse paremmaksi oman itsemme suhteen. Voimme hankkia tietoa asioista, joiden suhteen olemme itse etuoikeutettuja, jotta opimme tunnistamaan, kuinka itse omalla toiminnallamme ylläpidämme vahingollisia asenteita ja rakenteita. Ja sen jälkeen pyrkiä pois sellaisesta.
Voimme tehdä töitä sen eteen, että muutamme suhtautumistamme omaan kehoomme ja sen myötä oppia suhtautumaan sallivammin muidenkin kehoihin. Tai tämä voi mennä myös toisinpäin.

Ja teille, joiden kanssa minulla on yhteiset kokemukset vähemmistönä olemisesta, tai joiden kanssa jaan samanlaisia kokemuksia mitä tulee mielenterveysongelmiin, jotka olette myös käyneet läpi saman helvetin tai jotka olette vielä sen syövereissä: teille voin antaa ihan käytännön neuvoja sellaisista työkaluista, jotka ovat ainakin auttaneet minua. Ja voitte päättää, haluatteko itse kokeilla niitä, tai laittaa ylös ja kokeilla myöhemmin.

Näistä syistä aion joulukuun 1.päivästä lähtien julkaista päivittäin uuden blogipostauksen, tai tämä on siis pyrkimykseni. Haluan toteuttaa siis eräänlaisen joulukalenterin!
Olen tehnyt jonkun verran taustatyötä monen eri aiheen suhteen ja tarvitsen vielä apuanne, joten seuratkaa ihmeessä FB-sivujani ja/tai Instagram-tiliäni.
Joulukalenterin idea on siis radikaali kehoaktivismi, mikä sisällyttää myös mm. mielenterveyteen liittyviä teemoja. Aion jakaa tietoa, hyviä sivuja mitä kannattaa seurata, vinkkejä ja ideoita, voimaannuttavia kuvia.
Mitä enemmän saan teiltä palautetta, sen paremmin voin myös toteuttaa ideani siten, että siitä on mahdollisimman paljon apua mahdollisimman monelle, mutta minulle myös toisaalta riittää, että yksikin henkilö hyötyy edes yhdestä postauksesta.

Siinä! Olen paljastanut jouluideani! ❤ Toivottakaa minulle onnea!

House of Underground Drag

Tämä juttu on julkaistu alunperin Kuuma Linja -zinessa keväällä 2018. Zinen luvalla julkaisen sen omassa blogissani, sillä aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan!

drag_kuuma_linja2

Kulttuuritalo Telakalla on sen perustamisesta lähtien nähty kahdella sanalla sanoen ”vaikka mitä”: on Ufo Rockia, runonlausuntaa, telakkalaisten bändejä kuten legendaarinen Kirkkovene, missä bändin jäsenet, kaikki naisia, pukeutuivat mustiin roskasäkkeihin ja roudarinteippiin, on ollut Mental Alaska -klubia ja edelleen performanssitaiteeseen keskittyvää Perfo!-klubia. Maaliskuun alussa 2018 Telakalla koettiin kuitenkin jotain aivan uutta: kolme settiä ennennäkemättömiä drag-esityksiä yhdeksän eri artistin voimin. Kysymyksessä oli helsinkiläisen underground drag -kollektiivi House of Jaahasin Jaahas All Stars -klubi. Tupa oli täysi, tunnelma katossa ja jopa kaikkeen tottunut henkilökuntakin viihtyi aivan uudella tavalla.

Mitä on drag – ja erityisesti, mitä on underground drag?

2009 alkanut drag-artisti ja muusikko RuPaulin luoma ja luotsaama televisio-ohjelma RuPaul´s Drag Race on yleisesti tunnustettu syyksi, miksi drag-kulttuuri on tullut suuremman yleisön tietoisuuteen.  Tämän tosi-tv-ohjelman esittelemä drag on kuitenkin useimmiten vain yhtä kuin cis-mies (cis tarkoittaa sitä, että ihminen tunnustaa sitä sukupuolta, mikä on hänelle syntymässä määritelty) peruukki päässä, meikit naamalla huulisynkkaamassa Madonnan Like a Virginiä tai Paula Koivuniemen Aikuista naista.

Drag-kulttuuri itse on vanha kuin synti, ja syntisenä, paheellisena viihteen muotona se onkin näyttäytynyt niille viihteen kuluttajille, joille drag tarkoittaa edelleen miehiä, jotka yliampuvalla ja seksuaalisuutta korostavalla tavalla esittävät lavalla naisia. Ja sellaisena se ehkä joissain piireissä halutaankin pitää.

”Minut on evätty eräästä drag-kisasta Theodora Rexin hahmolla sanoen, että ”Drag queen on mies, joka pukeutuu naiseksi. Olet kaunis nainen, mutta et voi osallistua drag queen -kisaan” kertoo Jaana Pirskanen, 42-vuotias drag-artisti, jolla on takanaan monipuolinen ura esittävän taiteen parissa.

Onneksi RuPauliiin vahvasti henkilöytyvä ja ahdasta, binääristä eli kaksijakoista sukupuolikäsitystä toisintava kulttuuri, missä vain cis-mies voi olla drag queen, ei ole ainoa tila, missä voi harjoittaa tätä monipuolista taiteen muotoa.

Vaativa taiteenlaji

Yhdessä asiassa RuPaul’s Drag Race -ohjelma antaa realistisen kuvan lajista: drag-artistina toimiminen vaatii usean eri taidon hallitsemista. Moneen katsojaan tekeekin vaikutuksen se, että ohjelman drag-artistit tekevät omat pukunsa, meikkaavat itse, suunnittelevat koreografiansa, jotkut jopa tekevät omat peruukkinsa, puhumattakaan asusteista ja niiden muokkaamisesta. Monella on musiikki-, tanssi- tai teatteritausta.  Sama ilmiö toistuu myös underground dragissa.

Drag-artistit Jaana Pirskanen, Henriikka Mäkelä ja Pauliina mainitsevat Lola Vanillan, helsinkiläisen drag-artistin, kysyttäessä, missä ovat oppineet drag-esiintymisestä tarvittavan. Lola Vanilla on siviilissä 34-vuotias taidekasvattaja, joka on järjestänyt useita School of Vanilla -työpajoja uusille drag-artisteiksi hamuaville.

Mäkelän Bambi Bizarre ja Pauliinan Hyperfemme -hahmot molemmat syntyivät School of Vanillassa. Pauliina kertoo osallistuneensa School of Vanillaan, koska halusi tutkia kaikkia naisellisiksi miellettyjä olemisen tapoja, joiden haltuunotossa hänellä oli mielestään vaikeuksia, ja jotka nähdään huonoina, heikkoina, sopimattomina, liiallisina, epäitsenäisinä, pinnallisina… lista jatkuu loputtomiin.

Lola Vanilla kertoo, että School of Vanilla syntyi tarpeesta rohkaista, herätellä, haastaa ja monipuolistaa kotimaista drag-skeneä. ”Ajatus taitojen/aatteen opettamisesta eteenpäin tuntui tutulta ehkä siksi, että toisen intohimoni burleskin puolella työpajoissa omien vahvuuksien opettaminen ja jakaminen on vakiintunut käytäntö. Vastaanotto on ollut todella kiittävää, Helsingin laajat kurssit ovat kaikki olleet täynnä” kehuu tämä monen drag-idoli ja opettaja.

Sukupuoliroolien tutkiminen ja stereotypioiden rikkominen

bambijadyenasty_kuuma_linja3

Bambi Bizarre ja Dye Nasty

Underground drag rikkoo stereotypian, minkä mukaan vain mies voi olla drag queen, tai että puhdas drag on aina naisen esittämistä.

Pauliina, drag-nimeltään Hyperfemme ja yksi drag-kollektiivi House of Jaahasin perustajista, muotoilee asian näin: Drag on mulle tapa tutkia sukupuolta ja sen esittämistä. Tavallaan se on osa sitä jatkumoa, jossa joutuu arjessaan sukupuolitetuksi jollain tavalla tai huomaa itse sosiaalistuneensa esimerkiksi sukupuolittuneeseen tapaan ottaa tilaa. Dragissa erona on se, että mä päätän mitä esitän ja miten, ja toivon että yleisö on myös katsomossa drag-lasit päässä, eli ymmärtää katsovansa sukupuolen esittämistä ja reflektoi omaa katsomistaan sitä kautta.”

Samalla tavalla ajattelee myös Rosis, joka tunnetaan drag-artistina nimeltään Viha Piirakka Seita Nilla, tuttavallisemmin Vihis: ”Drag merkitsee mulle luovuuden vapautta ja vapautta olla oma itsensä, ja tulla hyväksytyksi, niin kasvotusten kuin lavalla. Drag on yhtä aikaa kevyttä ja hauskaa ja kuolemanvakavaa – sillä tavalla, että se ei ole suorittamista ja kilpailua, mutta merkitsee valtavasti ihmisille, ja niin myös mulle. Dragissa saa kokeilla, mokata, pitää hauskaa ja olla oma itsensä, ja sillä voi olla valtavan suuri painoarvo yleisölle. Se on äärimmäisen voimaannuttavaa ja vapauttavaa.”

Drag queenien lisäksi vähemmän tunnettu ja arvostettu drag-rooli, jolla on kuitenkin vielä niin sanotun valtavirta-dragin yhteisön hyväksyntä, ovat drag kingit. Heistä taas usein ajatellaan, että siinä missä drag queeniä voi esittää cis-mies, vain cis-nainen voi olla drag king.

Pirskanen muistelee haaveilleensa, että halusi tehdä jotain muutakin hahmoa kuin drag kingiä: ”Jostain syystä ajattelin, että minulla ei ole lupaa olla drag queen, koska en ole mies.” Lola Vanillan vaikutuksen myötä Pirskanen kuitenkin vakuuttui siitä, että esiintyjän sukupuoli ei määritä sitä, minkälaista dragia voi tehdä. ”Niinpä loin Theodora Rexin, groteskin kauniin queer-queenin, jonka sukupuoli on ei-binäärinen, yhdistelmä feminiiniseksi ja maskuliiniseksi luokiteltuja piirteitä. ”

Underground dragin yksi hienous onkin siinä, että lavalla nähtävät hahmot eivät ole välttämättä tunnistettavissa olevia populäärikulttuurin henkilöitä, vaikka kuultavat kappaleet olisivatkin tuttuja klassikoita. Drag-artisti voi myös näyttää hahmonsa eri puolia tai jopa esittää joka kerta eri hahmoa.

Pirskasella on Theodora Rexin lisäksi myös Magnus Love -niminen drag king -hahmo, joka on ”tunteikas, herkkä, helposti itkevä drag-hahmo. Hän myös epäonnistuu usein ja on tunteineen paljaana ihmisten edessä. Magnus on myös sukupuoleltaan ja seksuaalisuudeltaan fluidi, ei-binäärinen hahmo.”

Tamperelainen Henriikka Mäkelä taas ilmentää Bambi Bizarrena lähes joka esitykseen eri hahmoa. Viime vuoden syksyllä perustetulla Gaggin´Drag -klubilla, jonka toisena tuottajana Mäkelä toimii, Bambi Bizarre on nähty rakkauteen pettyneenä morsiamena, yhteiskunnan ulkonäköpaineiden kanssa kamppailevana hypernaisellisena naisena, pohjanmaalaisena maskuliinista roolia kyseenalaistavana haitarinsoittajana ja pääsiäisteemaisessa illassa myös ihmeitä tekevänä hardcore-Jeesuksena.

”Drag on vapauden ja luovuuden areena, ei stereotypioiden vaalimisen linnake!” 

Drag on muutakin kuin vaatteet, meikki ja asusteet. Rosis painottaa, että ko. taiteeseen liittyvästä kannattaa opiskella kaikki mahdollinen: ”Meidän on artisteina tiedettävä dragin historiasta, sillä drag on aina ollut poliittista tavalla tai toisella, ja merkittävää yhteiskunnallisesti. Loukkaavalla dragilla ei ole paikkaa tässä yhteisössä – se ei ole dragia minun silmissäni.”

Intersektionaalisella eli eri lähtökohdat huomioonottavalla feminismillä on tärkeä rooli underground dragissa. Se on monen drag-artistin hahmojen vankka perusta, jota mietitään myös yleisön näkökulmasta.

House of Jaahasista Pauliina kertoo tarkemmin, että järjestäjät miettivät paljon sitä, miten luodaan turvallisempaa tilaa keikkapaikalle ja kuinka saadaan dragista, sen tekemisestä ja keikoista sellaisia, että mahdollisimman moni voisi osallistua.

Pirskaselle drag ja intersektionaalinen feminismi ovat perustavanlaatuisesti yhteen kietoutuneita. Pirskasen mukaan esiintyjällä on vastuu siitä, millaista todellisuutta hän esityksillään tuottaa. ”Minulle (underground) drag on tapa ilmaista inklusiivista arvomaailmaa. Sekä lavalla että sen ulkopuolella käydään keskusteluja ja reflektoidaan kriittisesti yhteiskuntaa ja omaa tekemistä. On tärkeää katsoa ympärilleen ja kuunnella.”

Yhteisöllisyyden turva ja inklusiivisuuden voima

vilma_drag_perhe1


”Suomalainen kokeellinen, inklusiivinen, queer drag -skene on täynnä lahjakkaita, upeita esiintyjiä, jotka tukevat toisiaan ja auttavat toisiaan eteenpäin. Siellä ymmärretään, että sukupuoli tai seksuaalisuus ei määritä sitä millaista dragia ihminen voi luoda.”

Suomessa syntyneitä ja aktiivisesti toimivia, klubi-iltoja järjestäviä underground drag-kollektiiveja on vain muutama. Helsingissä toimivat pienemmät House of Jaahas ja House of Auer sekä laajempi kollektiivi, monen aktiivisesti keikkailevan drag-artistin synnyinkoti Drag Me To HEL, ovat saaneet rinnalleen vihdoin Tampereellakin järjestettävän Gaggin´Drag -klubin.

Gaggin´Dragin synnystä Mäkelä muistelee: ”Olin itse asiassa muuttamassa Helsinkiin, mutta sen sijaan että muuttaisin skenen perässä sinne minne kaikki muutkin, vain koska täällä Tampereella ei ikinä tapahdu mitään, päätin tuoda skenen ja tapahtumat tänne. Kaikesta saamastani palautteestani voin päätellä, että sille oli tarvetta ja se oli sen arvoista.”

Gaggin´Drag -klubeja on pidetty nyt neljä kertaa, joista kolme on ollut loppuunmyytyjä jo ennen kuin esitys on päässyt alkamaan. House of Jaahasin Nights of Jaahas -klubi-illoissa, jotka järjestetään Helsingissä Lepakkomiehessä, on myös väkeä riittänyt, ja suurin osa illoista on myös myyty loppuun. Underground dragille on siis selvästi tilausta sekä yleisöä että alalle haaveilevia esiintyjiä ajatellen.

Pauliina kertoo tutuksi tulleesta ulkopuolisuuden tunteesta ennen dragin pariin pääsemistä, joten hänelle on henkilökohtaisesti hyvin tärkeää yrittää tehdä House of Jaahas -klubista ja koko skenestä laajemmin paikka, jonne uusien ihmisten olisi mahdollista tulla ilman, että annetaan vaikutelma jostain yrmeästä sisäpiiristä. Nyt House of Jaahas on järjestämässä yhdessä alakulttuurikeskus Loukon kanssa matalan kynnyksen drag-kurssia tällä samalla ajatuksella.

Vaikka iso osa Suomen nykyistä underground dragia tekevistä onkin saanut oppinsa School of Vanilla -työpajan myötä, se ei ole vaatimus skeneen sisään pääsemiselle. Rosis eli Vihis on yksi niistä, jotka ovat tulleet mukaan ”ulkopuolelta”: ”Sen takia koin toiseutta hyvin pitkään, mutta minun jälkeeni yhä enemmän tyyppejä jo tullut lisää tähän yhteisöön eri teitä. Koen, että voin tukeutua drag-yhteisööni esim. esitysten testaamisen ja läpikäymisen kanssa, sekä ihan vain elämäni kanssa.”

Pirskanen todistaa samankaltaisesta kokemuksesta : ”Saan voimaa, rohkeutta ja rakkautta yhteisöltäni! Se, että saan keskustella yhteiskunnasta, dragista, burleskista, elämästä ja taiteesta laajemmin on minulle todella tärkeää. Se, että ihmiset pyytävät esiintymään ja antavat palautetta, koskettaa syvältä. Koen, että minuun uskotaan esiintyjänä ja minulle annetaan tilaa olla oma itseni ja kokeilla ja kehittyä sekä ihmisenä että esiintyjänä.”

Drag on siis muutakin kuin vain harrastus tai sivutoimi. Lola Vanilla pitää dragia yhtenä oman elämänsä kulmakivenä: ”Drag täyttää omassa elämässäni ehkä samankaltaista kohtaa, jota joillain toisilla esimerkiksi uskonnollisuus. Koen että se on enemmän kuin harrastamista, mutta pelkästään työksi sen kutsuminen ei sekään tunnu oikealta. Lola on arkiminäni osa, jatke ja ilmentymä johon suodattuu oikeita ominaisuuksiani erilaisella ”sekoitussuhteella” kuin arkiminässäni. Siksi koen että drag on osa minäkuvaani, ja vaikka en enää koskaan maalaisi naamaani tai nousisi lavalle, joku osa Lolaa säilyisi minussa vuosia, jopa vuosikymmeniä. ”

Uusille artisteille drag voi olla käänteen tekevä kokemus. Mäkelän sanoin se voi parhaimmillaan avata kokonaisia uusia maailmoja: ”Drag antaa luvan tutkailla itseään ja toteuttaa näitä eri puolia itsestään. Lisäksi nyt tunnen kuuluvani johonkin yhteisöön, meillä on ihana, välittävä ja tukeva drag-perhe. ”

Underground dragin tulevaisuus

Hyperfemme, Bambi Bizarre, Theodora Rex ja Viha Piirakka kaikki selvästi näkevät tilausta dragille yhtenä mahdollisuutena kaikenikäisten, -sukupuolisten ja -taustaisten ihmisten kokeilla eri rooleilla ja pirskoa stereotypioita – sekä luovasti toteuttaa itseään. ”Toivon että naiset, transihmiset, genderfluidit, muunsukupuoliset, ei-binäärit, sukupuolettomat, miehet ja muut voivat tehdä omannäköistään dragia ilman konservatiivisia raja-aitoja”, luettelee Pirskanen. Pauliina lisää: ”Kaikkein ihaninta olisi, jos onnistuisimme luomaan niin turvallisia tiloja, että tyypit voisivat kokeilla asioita jotka kiinnostavat, mutta myös jännittävät.” Vihis yhtyy tähän toivomukseen ja haluaisi myös, että yhä useampi ihminen saisi tietää dragin monimuotoisuudesta ja että siitä omalta osaltaan tulisi myös mainstream-dragia.

Kaikilla on myös viesti RuPaulille ja hänen kanssaan samalla tavalla ajatteleville:

”When was the last time you went to an actual drag show? (and no, drag race finales don’t count)” Vihis

”We’re all born naked and the rest is drag. RuPaulin olis musta ihan hyvä pysähtyä miettimään tätä omaa lausahdustaan ja sen merkitystä.” Hyperfemme

”Älä jarruta, vaan anna dragin kasvaa ja kukoistaa. Sukupuoli ei voi määrittää sitä millaista taidetta ihminen saa tehdä! ” Theodora Rex

”MITÄ VITTUU MUKA NAISET EI VOI TEHDÄ DRAGIA?” Bambi Bizarre

Entä mitä sanoo niin monelle tärkeä esikuva, Lola Vanilla?

”Toivoisin että suomalainen drag kasvaa täydeksi taidemuodoksi, joka säilyttää alueellista omaleimaisuuttaan mutta on myös auki maailmalle – ei pelkästään vastaanottavana vaan myös itsestään antavana yhteisönä. Instituutioiksi kasvaneita drag-kisoja on toki hauskaa katsoa, mutta toivon, että yhä useampi drag-artisti löytää oman äänensä myös ilman referenssejä ja kaikuja amerikkalaisiin supertähtikoneisiin. ”

Teksti: Javiera Marchant Aedo
Kuvituskuvat: Lady Clapback
Valokuva: Bambi Bizarre