Rehellisyys ei kannata aivan aina

Kuinka moni teistä, jotka tätä nyt luette, on joutunut koskaan lääkärin tai hoitajan vastaanotolla valehtelemaan saadaakseen tarvitsemaansa hoitoa?

En halua edes tietää tarkkaa lukua, koska kysymyksessä on surullinen, turhauttava ja raivostuttava ilmiö. Se koskettaa tällä hetkellä erityisesti muunsukupuolisia ihmisiä, mutta ongelma se on toki myös monille muillekin. Ja päätellen reaktiosta, kun otan tämän aiheen esille, se ei ole vain vähemmistössä olevien ongelma, vaikka muunsukupuolisten kohdalla näenkin sen nyt vakavana ja anteeksiantamattomana ihmisoikeusrikkomuksena.

Olen liian monta kertaa joutunut toteamaan, että minulle kuuluvan hoidon saaminen olisi ollut helpompaa, mikäli olisin joskus voinut lipsua omasta periaatteestani olla (ilmeisesti) typeryyteen asti rehellinen. Minä kun olen viattomasti kuvitellut, että kun on kysymys omasta terveydestäni, tietenkin parempi on, että minua hoitavat tahot tietävät mahdollisimman paljon.

Kuvahaun tulos haulle be honest meme

Neuvolakäynnit ovat viimeisin merkki siitä, että valehtelemalla olisin päässyt helpommalla. Lopputulos olisi ollut toki sama, mutta väitän, että olisin säästynyt turhalta ja uudelleentraumatisoivalta kahden tunnin tapaamiselta, mikäli olisin ymmärtänyt valehdella. Toki optimitilanteessa olisin säästynyt siltä ihan vain sillä, että kohdalleni olisi osunut ammattitaitoisempi hoitaja.

Tiedättekö, yritin kirjoittaa tätä jo viime viikolla. Olin kuitenkin vielä niin vihainen ja pettynyt, etten pystynyt. Lisäksi aihe ei ole yksinkertainen – tai enemminkin kysymys ei ole vain yhdestä aiheesta, vaan näihin viime aikojen kokemuksiin terveydenhuollon kanssa liittyy useampi ongelmallinen puoli. Käsittelen tässä kirjoituksessa  kuitenkin vain sitä ensimmäistä kolmesta selkeästi tunnistamastani (ja kokemastani) ilmiöstä, koska muuten tästä tulee kymmensivuinen essee. Kaksi muuta ovat vähemmistöön kuulumisen takia näkymättömäksi tekeminen ja varsinkin näin rodullistettuna naisena toiseutetuksi tuleminen, sekä uudelleentraumatisoitumisen riski.

Ensimmäinen ilmiö on se, ettei rehellisyys kannata.

Keskustelin aiheesta muutaman raskaana olleen kanssa ja olen kuullut varmistuksen monelta vanhemmalta: neuvolassa ei kannata koskaan kertoa totuutta siitä, mitä määriä on juonut alkoholia, polttanut tupakkaa tai käyttänyt kannabista ennen raskautta. Ilmeisesti sama kertomatta jättäminen kannattaa myös raskauden aikanakin.

Minähän olin rehellinen ja kerroin. En osaa mitenkään hävetä sitä, että olen viimeisen puolitoista vuotta mahdollisuuksien tullessa bilettänyt ja juonut paljon alkoholia, joten en ajatellut, että olisi mitenkään tarpeellista nytkään tehdä niin. En myöskään näe mitään ongelmaa siinä, että kyllä, kourallinen näistä kerroista on tapahtunut huonoista syistä, ja olen käyttänyt tällöin alkoholia ahdistuksenhallintakeinona – kuitenkin tietoisesti. Juomisesta olen myös yhtä tietoisesti kärsinyt aivan itse seuraukset: tästä esimerkkinä krapulat, joista en tiennyt mitään ennen kuin täytin 30 vuotta, ja kahdesti kokemani muistin menettäminen (osa illasta on hämärän peitossa), ainoat kaksi kertaa elämäni aikana.

Olen myös huomannut, että unettomuutta kärsivänä alkoholi on huono idea, joten tilanteessa, missä unettomuus on mennyt vähänkin pahaan suuntaan ja alkoholi on tuonut enemmän pahaa kuin hyvää, olen vähentänyt tai lopettanut juomisen kokonaan joksikin aikaa. Puolentoista vuoden aikana on ollut kertoja, kun olen työpäivän jälkeen mennyt parille juomalle lähiterassilleni, ja kertoja, kun olemme ystävieni kanssa juoneet jallupinoja Telakan terassilla.

Ja ylivoimaisesti eniten on tietenkin ollut päiviä ja viikkoja, kun en ole juonut tippaakaan alkoholia. Erotuksena esimerkiksi siihen ymmärtääkseni suureen joukkoon suomalaisia, jotka juovat lähes joka ilta yhden tai kaksi olutta/siideriä ja jotka joka perjantai vetävät vähintään pienet kännit. On saunaoluet, after worksit ja tarkoituksella vedetyt ”pohjat”, on etukäteen jatkoja varten hankitut viinat. On valomerkkiä edeltävän tunnin sisällä ykkösellä vedetyt shotit, koska ei oltu siihen mennessä tarpeeksi humalassa. Tietenkin tähän verrattuna minun tapani juoda vain tiukkaa viinaa (jaloviina tai tequilaa lähinnä) siemaillen rauhassa monta illan mittaan on toki epänormaalia ja epäilyttävää.

Neuvolassa kuitenkin selvisi hyvin pian, että millään tästä ei ole mitään väliä. Olin täyttänyt Ipanassa (sähköinen neuvolakortti) etukäteen AUDIT-kyselyn. Hoitaja kiinnitti siihen hyvin nopeasti huomion ja ilmeisesti kysyi vain tavan vuoksi ”tarkennusta”, koska ainoa, minkä hän näki, olivat tämän päihdekyselyn tulokset. Siis pisteeni kyselyssä, jossa jo pisteet 1-9 ovat ”lievä riippuvuus”. Ja koska ne olivat ilmeisesti jonkinlaisen rajan yli (kahdella pisteellä, mikäli ymmärsin oikein), hän oli kovin huolissaan ja koki, että ehkä minun pitäisi olla Päiväperhon asiakas.

Hän ei kuunnellut minua lainkaan. Hän hoki yhä uudelleen olevansa minusta huolissaan, mutta tarkentavaan kysymykseeni ”huolissasi mistä?” hän ei kertaakaan vastannut. Hän kiersi kehää.
– Nämä sinun testituloksesi, kyllä minä tässä vähän huolestun… Kuvahaun tulos haulle eye roll meme
– Huolestut mistä tarkalleen ottaen?
– Niin kun tässä kysytään tästä alkoholinkäytöstä, niin tässä vähän herää huoli…
– Herää huoli mistä?
– No katsos kun tässä testituloksessa on nämä vähän korkeat pisteet, niin kyllähän tässä nousee pieni huoli…

Eikä tämä siis nyt rajaannu pelkästään neuvolaan, vaan tämä toistuu muuallakin. Yksi läheinen ystäväni kertoi kokemuksestaan psykiatrilla. Hän oli hakeutunut hoitoon masennuksen ja ahdistuksen takia. Lähtökohtaisesti hän oli siis paikalla, koska hän halusi hoitoa. Hän erehtyi vaan jossain vaiheessa sanomaan, että hän haluaisi ehkä jotain lääkitystä ahdistukseen, koska muuten hänellä on ”välillä paha tapa lääkitä itseään alkoholilla”. Ja se riitti. Sen jälkeen jokaisella käynnillä psykiatri halusi puhua vain ja ainoastaan ystäväni alkoholinkäytöstä, eikä ystäväni yrittämisestään huolimatta päässyt enää työstämään ahdistuksen ja masennuksen syitä.

Se, mikä minua eniten huolestuttaa, on kuinka yleinen kirjoittamaton sääntö näyttää olevan tämä, ettei kyselyihin kannata koskaan vastata rehellisesti. Koska sehän tarkoittaa sitä, etteivät terveydenhoitoalan ammattilaiset nauti potilaidensa, anteeksi, asiakkaidensa, luottamusta – ja ilmeisesti tälle on syynsä.

Neuvolahoitaja, onneksi sentään sijainen, johon en toivottavasti enää koskaan törmää, ei siis ainoastaan ollut kuuntelematta minua, vaan lisäksi käytännössä pakotti minut suostumaan siihen, että seuraavalla kerralla paikalle tulisivat myös Päiväperhon työntekijät. Hän ehdotti tätä kolme kertaa ja kolme kertaa minä kieltäydyin, neljännellä kerralla suostuin vain, jotta hän menisi eteenpäin ja minä pääsisin kysymään asioita, jotka liittyvät JAA, ODOTAS, ÖÖ ESIM. RASKAUTEENI JA VAUVAANI. Tähän jäi aikaa noin 20 minuuttia muutenkin liian lyhyestä vastaanottoajasta, ja lopulta sekin meni päin helvettiä, koska olin siinä vaiheessa lyönyt liinat kiinni eikä minua enää kiinnostanut tämän hoitajan kanssa olla missään tekemisissä.

Ensikäyntini neuvolassa raivostuttaa minua edelleen. Ensimmäisen neuvolakäyntini hoitajan hyvin puutteelliset vuoronvaikutustaidot (jota pidän jopa tietynlaisena ammattitaidottomuutena) johti siihen, että kaksi Päiväperhon työntekijää käyttivät työajastaan pari tuntia käyntiin, joka osoittautui heille turhaksi ja minulle uudeleentraumatisoivaksi kokemukseksi. Minun piti valmistautua henkisesti tähän käyntiin. Jouduin avaamaan taas uudelle kolmelle ihmiselle hyvin kipeitä asioita vain, jotta he ymmärtäisivät kokonaisuuden ja näkisivät, että olen muutakin kuin Audit-pisteeni. Minun piti pitkän kaavan mukaan kertoa taustastani, jotta kaikki kolme ymmärtäisivät, että olen 35-vuotias itsenäinen ja aikuinen ihminen, joka pitää huolta itsestään, jaksamisestaan ja rajoistaan mm. käymällä traumaterapiassa kerran viikossa ja useamminkin tarvittaessa; jolla on vakituinen työpaikka, jota rakastaa; joka elää omien arvojen mukaista elämää; jolla on hyvä ja laaja tukiverkosto, ja jolla on poikkeuksellisen hyvä itsereflektiokyky.

Kuvahaun tulos haulle i am disappointed meme

Kaiken lisäksi kun soitin ensimmäisen kerran neuvolaan, vielä aivan pihalla kaikesta, (olin vasta edellisenä päivänä tehnyt raskaustestin – tai no, kolme testiä, ja sitten samana päivänä vielä kaksi, lopulta yhteensä muistaakseni kahdeksan), minä kerroin ihan itse  vapaaehtoisesti ja avoimesti mielenterveyshistoriastani eli masennuksesta, syömishäiriöstä ja traumaperäisestä stressihäiriöstä, ja itse edelleen oma-aloitteisesti ehdotin, että voitaisiinko järjestää neuvolapsykologin ja terapeuttini kanssa yhteinen tapaaminen tai pari, koska haluan tottakai voida mahdollisimman hyvin ja ennaltaehkäistä mitä nyt ikinä ongelmia voisikaan tulla. Näin asiakkuus Päiväperhossa olisi myös voinut tulla kysymykseen mielenterveyssyistä, (ja lopulta terapeuttini avulla tulin siihen tulokseen, että ei tarvitse) mutta ei jumalauta alkoholinkäytön takia.

 

Mikä mun pointti tässä on?

Hah. Haluan ensinnäkin vain avautua, koska VITUTTAA ja TURHAUTTAA

Oikeasti toivon myös, että tämä kirjoitus tavoittaisi mahdollisimman monta terveydenhoitoalan ammattilaista, tai alaa opiskelevia, jotta ymmärtäisitte, että teidän pitää jumalauta oppia kuuntelemaan niitä ihmisiä, jotka tulevat teiltä hakemaan hoitoa.

Jos se kysytte kysymyksiä, kuunnelkaa niitä vastauksia. Heittäkää ne tietokoneet helvettiin, lakatkaa tuijottamasta näyttöjänne, ja katsokaa sitä ihmistä siellä pöydän toisella puolella. Kuunnelkaa, mitä hän kertoo teille. Ja jos teille esitetään vastaavasti kysymyksiä, vastatkaa niihin.

On uskomatonta, että joudun yleensäkin kirjoittamaan tästä. On epäreilua, että kolmesta ja puolesta tunnista tähän mennessä tapahtuneista neuvolakäynneistä olen saanut puhua itse raskaudestani ja vauvastani enintään puoli tuntia. On järkyttävää, että toisen neuvolakäynnin jälkeen jouduin käyttämään monta päivää ja paljon voimavaroja siihen, että pääsin yli siitä kokemuksesta. Ja ei yksinkertaisesti ole millään tavalla hyväksyttävää, että vastaanotolla valehteleminen on kaikkien tuntema kirjoittamaton sääntö ja ainoa tapa, millä saa hoitoa. Kuvahaun tulos haulle fucking listen meme

3 kommenttia artikkeliin ”Rehellisyys ei kannata aivan aina

  1. Se on niiiiin tuurista kiinni millaisen neuvolahoitajan saa. Minun piti ottaa verenpaineet kotona, koska ensimmäinen käynti neuvolassa aiheutti niin kamalat jännitykset että yläpaineet hyppäsi sielä aina kattoon. Ei uskottu, että lihavalla voi olla matala verenpaine, ei sitten millään. Ja boy howdy, sitä taivastelua, kun sokerirasitus olikin tuloksiltaan hyvä, kun olettivat toista. Argh!

    Toivottavasti sulla on kuitenkin ihana raskaus neuvolasta huolimatta ❤ se on mieletöntä ja ihanaa ja mullistavaa aikaa.

    Liked by 1 henkilö

    • Tämähän on mulle myös tuttu homma: alhainen verenpaine, kuinka voi olla ”tuolla ylipainolla”!
      For fuck’s sake oikeesti.

      Sokerirasitustestini tulos btw: klo 8, 9 ja 10 vastaavasti 4,7; 4,2 ja 4,2. Kattellaan mitä lääkäri siihen sanoo, kun menen siellä huomenna käymään….

      On vain todella perseestä, että ihana raskaus on neuvolasta _huolimatta_, kun sen pitäisi olla ihanaa mm. sen takia, että saisin neuvolasta neuvoa ja tukea… Nurinkurista on tämä.

      Liked by 1 henkilö

  2. Tämä on niin häkellyttävä tarina, jonka kuulen nimenomaan neuvolan palveluista uudelleen ja uudelleen. Ystäväni kertoi neuvolassa kokeilleensa kerran lsd:tä ja joutui huumeseuloihin loppuraskaudeksi ja sosiaalityöntekijät kävivät tarkastamassa kotiolosuhteet. Totesivat aikaansa hukatun. Toinen oli rehellisesti kertonut bilettäneensä ennen raskautta reippaasti tietäen, että siihen tulee pitkä tauko. Hänen lääkärikäynnilleen tulivat sosiaalityöntekijät usean painostuskäynnin jälkeen – toteamaan aikaansa hukatun jälleen.

    Miksi tämä on erityisesti neuvolatyypillinen tarina? Mitä ihmettä tapahtuu neuvolaterveydenhoitajan koulutuksessa ja myöhemmin päässä, kun arviointikyky pettää näin pahasti ja resursseja laitetaan ihmisten stressaamiseen? Samaan aikaan aidosti päihdeongelmaiset eivät todellakaan vastaa aidosti näihin kyselyihin, vaan heidät on tavoitettava jotenkin muuten tai ei tavoiteta lainkaan. Samaan aikaan näitä tarinoita ennen raskautta kuulleet kryptaavat sairaushistoriaansa minkä kerkiävät ja pukeutuvat jakkupukuun vain pelatakseen sosiaalipeliä, jotta saavat sitä palvelua, jota todella tarvitsevat – heillä on jo terapeutit ja muut mielenterveysammattilaiset, eikä siihen tarvita terveydenhoitajaa, jonka päätyö kuitenkin olisi puhua vauvasta.

    Turhauttaa.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s