Arpia saa olla – ja niitä saa näyttää

Pakko vielä nopeasti tästä aiheesta kirjoittaa, koska kyllähän se samantien herätti kysymyksiä.

Kirjoitukseni Nörttitytöt-blogissa käsittelee omien etuoikeuksien huomaamista ja sitä, että on kohteliasta laittaa sisältövaroitus, jos meinaa kirjoittaa tai jakaa linkkiä aiheesta, jonka voi ymmärtää olevan toiselle vaikea, ja joka voi laukaista ikäviä asioita.

Kirjoitukseni pointti ei ole se, että pitää laittaa sisältövaroitus, koska joku saattaa pitää arpista kehoa rumana! Kauhea ajatus! Ei todellakaan.
Teen itsekin työtä sen eteen, että ihan kaikenlaisilla kehoilla on oikeus olla olemassa ja näkyä katukuvassa ja internetissä, koska kehosyyllistäminen ei ole todellakaan okei. Se on jumalauta väärin.

Jos kysymys on vaikkapa juuri kuvasta, missä näkyy mm. viiltelyn arvet, esimerkiksi haluat laittaa itsestäsi selfien someen, niin en todellakaan itse laittaisi tästä sisältövaroitusta enkä odota sitä muiltakaan.
Jos kysymys on artikkeli, joka käsittelee viiltelyä tai kuvasarja, missä viiltely on jutun aihe, laittaisin sisältövaroituksen.

Ymmärrättekö pointtini?

Toivottavasti.

Feministinörtti

Minua haastateltiin Tulvaan hetki sitten ja tänään haastattelu on ilmestynyt Tulvan vuoden 2016 kakkosnumerossa.
Juttu on luettavissa täällä.

Sanon lyhyesti vain tämän:
Minulle on todella, sanoinkuvaamattoman tärkeää se, että minua nyt vihdoin haastatellaan ekoja kertoja siksi, mitä teen, sanon ja jopa saan aikaan eikä enää siksi, koska olen chileläinen ja pakolaisena tullut tänne.

Kunpa osaisin selittää, miksi se on niin tärkeää, miksi se tuntuu niin hyvältä. Ehkä tämä on osa sitä rodullistettuna olemisen vapautumisesta. Olen kiinnostava, arvokas ja minulla on tärkeää sanottavaa ihan myös omana itsenäni eikä niistä syistä, joihin minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Se on vähän sama kuin silloin, kun joku kutsuu mielenkiintoiseksi sitä, mitä ajatuksia minulla on eikä sitä, että minulla on ”eksoottinen nimi” tai ”lattarisilmät”.

Kiitän myös kuvaajaa Nella Keski-Ojaa, jonka kuvaussessiossa minulla oli aivan mielettömän upea olo! Nauroimme koko ajan! Se oli mahtavaa! Olisipa Nellan kaltaisia kuvaajia enemmänkin!

Tytölle, joka olin 10 vuotta sitten

Rakas 23-vuotias Javiera.
Miten toivon voivani mennä ajassa taaksepäin kertomaan sinulle, että olet hyvä juuri tuollaisena.

Painat 140 kiloa ja olet tietoinen jokaisesta grammasta. Luulet, koska näin sinulle on aina kerrottu, että ollaksesi hyväksytty, rakastettu, arvokas, fiksu, vahva ja rohkea, sinun pitäisi painaa puolet siitä kilomäärästä.
Luulet, ettei sinulla ole lupaa itkeä, koska lihavat ihmiset eivät saa itkeä julkisesti. Et tykkää syödä julkisella paikalla, koska joka kerta kun syöt, saat osaksesi arvostelevia katseita: pärjäisit hyvin ilman tuotakin ateriaa.
Olet täynnä toivoa kuitenkin, koska olet lähdössä Chileen. Olet saapunut tähän maahan vuonna 92 ja siitä lähtien ollut hukassa sen suhteen, mihin maahan kuulut, mikä kulttuuri pitää sinua omanaan. Olet lähdössä sille suurelle matkalle, jonka jokaisen toisen sukupolven pakolaisen täytyisi saada tehdä. Olet lähdössä löytämään kotimaasi.
Et vielä tiedä, että myös Chilessä suurin ongelma tulee olemaan se, miten muut suhtautuvat painoosi. Tulet kuulemaan sellaisia kommentteja kuten ”jos laihtuisit vähän, varmasti löytäisit itsellesi aviomiehen”. Olet kuullut aina, että olisit nätimpi jos laihduttaisit. Tulet kuulemaan sitä Chilessäkin. 
Suurin ongelmasi on se, että pidät itseäsi kyllä kauniina, mutta luulet tietäväsi, ettet saisi ajatella niin. Tämä ristiriita on sinulle useimpina päivinä liikaa ja luulet, että ongelma on painosi eikä se, että ristiriitaa ei todellisuudessa ole.
Toivon, että voisin kertoa sinulle, että on ihan ok pitää itsestäsi sellaisena kuin olet. Toivon, että voisin sanoa, miten ylpeä olen siitä, että jaksat lääkärissä taistella jokaista sokerirasitustestiä vastaan. Olet terve, sinulla ei ole mitään hätää, ja silti kaikki sanovat sinulle, että voisit paremmin, jos laihtuisit. Tulet laihtumaan kyllä, ja tulet huomaamaan, ettei se takaa onnellisuutta. Se tuo lisää ongelmia ja se tekee vain räikeämmäksi eron kohtelussa, minkä lihavat ihmiset saavat verrattuna ”normaalipainoisiin”. Et tule koskaan tottumaan siihen ja se tulee saamaan sinut raivoihisi vielä kymmenen vuotta myöhemminkin.

Rakas minä 10 vuotta sitten. Rakastan sinua, vaikken osannut sitä silloin yhtä hyvin tai avoimesti näyttää. Olen surullinen sinun puolestasi. Mutta juuri siitä syystä lupaan, että vielä kymmenen vuoden päästäni aion jaksaa taistella joka kerran, kun sinunlaisiani, minunlaisiani, pilkataan, määritellään joksikin pelkästään painon ja ulkonäön perusteella. Lupaan sinulle, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän meitä kohdellaan yhtä huonosti. Koska minä teen työtä sen puolesta. Koska yhä useampi tekee työtä meidän hyvinvointimme eteen. Ja se työ ei ole laihtuminen, se työ on itsen hyväksyminen sellaisina, kuin me olemme. Ja me olemme arvokkaita. Meidän puolestamme kannattaa taistella.

Rakkaudella, vuoden 2016 Javiera.